Vinkkejä & inspiraatiota Nurmikko Ylimääräinen lomaviikko – robottiruohonleikkurin avulla

Ylimääräinen lomaviikko – robottiruohonleikkurin avulla

Unelmoitko jo pihalla käyskentelystä paljain jaloin? Naapuruston vihrein ja hyvinvoivin nurmikko voi pian löytyä omalta kotipihaltasi, kun hankit robottiruohonleikkurin. Kaiken lisäksi se säästää myös aikaa. Miltä kuulostaisi kokonainen viikko lisää kesälomasta nauttimiseen?

 

Monet omakotitaloasujat kokevat ruohonleikkuun kaikista eniten aikaa vieväksi pihatyöksi. Jos nurmikko leikataan kerran viikossa toukokuusta lokakuuhun ja se vie keskimäärin puolitoista tuntia, vuodessa puuhaan kuluu aikaa yhteensä 30 tuntia.

Kyseisen ajan voi kuitenkin käyttää paremmin – täydellisestä nurmikosta tinkimättä. Ratkaisu on robottiruohonleikkuri.

Puutarhuri Lisa Andersson on yksi ”Sveriges fulaste trädgård” -ohjelman (Ruotsin rumin puutarha) asiantuntijoista ja erikoistunut hoitamatta jätettyjen puutarhojen pelastamiseen. Hänen mukaansa nurmikko kannattaa leikata usein.

– Nurmikonhoito on työlästä, jos ei omista robottiruohonleikkuria. Nurmikko pitää leikata usein, mutta ruohonkortta ei saa lyhentää liikaa kerralla. Siitä saa leikata enintään kolmasosan, hän ohjeistaa.

Lisa Anderson kertoo, että nurmikko saattaa olla tarpeen leikata ensimmäistä kertaa jo maaliskuussa. Viime vuosien leudot talvet ovat pidentäneet myös syyskautta, sillä ruoho kasvaa niin kauan kuin lämpötila pysyy neljässä asteessa. Robottiruohonleikkurista voi olla siis iloa pitkälle syksyyn.

iMOW on aiemmin nimetty Råd & Rön -lehden suuressa testissä testivoittajaksi. Se on yksi markkinoiden nopeimmista robottiruohonleikkureista. Molemmilta puolilta hiottu terä myös silppuaa ruohonkorret leikkuun aikana, jolloin niistä tulee hyvää lannoitetta nurmikolle.

– Mikäli puutarhassasi on paljon hedelmäpuita, tarvitset järeällä leikkuuterällä varustetun robottiruohonleikkurin. Kehittämämme leikkuuterä on sekä kestävä että tehokas. On harmi, jos robotti juuttuu kiinni maahan pudonneisiin hedelmiin tai oksiin ollessasi esimerkiksi viikon lomalla, sanoo tuotepäällikkö Mats Gustavsson, STIHL.

Hän muistuttaa myös, että nurmikosta tulee nauttia. Moniin muihin markkinoilla oleviin robottiruohonleikkureihin verrattuna iMOW suorittaa viikoittaisen nurmikonleikkuun joko automaattisesti tai käyttäjän määrittämien asetusten perusteella. Mikäli esimerkiksi haluat sen leikkaavan töissä ollessasi, voidaan leikkuuohjelma sopeuttaa sen mukaan.

Sadetunnistimen ansiosta robottiruohonleikkuri havaitsee sateen ja korvaa menetetyn leikkuuajan myöhemmin. Tutustu iMOW:iin täällä.

Lisa Anderssonsin neljä vinkkiä tasaisen, tiheän ja vihreän nurmikon saamiseksi:

  • Lannoita usein. Jos ongelmana on sammal, käytä rautasulfaattia sisältävää tuotetta.
     
  • Kevät on parasta aikaa nurmikkomullan levitykseen ja lisäkylvöön paljaille tai kuluneille alueille.
     
  • Onko nurmikolla talveksi ulos jääneiden tavaroiden aiheuttamia kellastuneita alueita? Ilmaa nurmikko esimerkiksi haravalla, jotta ruoho pystyy hengittämään. Ruoho hengittää juuriensa kautta, aivan kuten muutkin kasvit.
     
  • Leikkaa usein! Mieluiten kolmen tai neljän päivän välein. Leikkaa kerralla kuitenkin enintään kolmasosa ruohonkorren pituudesta. ”Robottiruohonleikkuri helpottaa nurmikonhoitoa valtavasti ja säästää aikaa myös lannoituksessa, koska leikattu ruoho jää maahan ravinnoksi”, Lisa Andersson kertoo.

 

suositellut tuotteet

RMI 422
IMOW ROBOTTIRUOHONLEIKKURIT
RMI 632 PC
IMOW ROBOTTIRUOHONLEIKKURIT

Saatat pitää myös näistä